sukupuolten eroja??

Onko lampureiden luonteissa eroa (ja millaisia) kun vertaa urosta ja narttua? Mieheni on alkanut puhumaan ympäri että otettaisiin sittenkin uros lampuri, niin säästyisi juoksuaikojen juoksuhousujen kanssa sähläämiseltä
kokemuksia ja tietoa kaipaa hän!

Meillä on ollut uroksia vuosien varrella muutama (alle 10) yhdessä narttukoirien kanssa; ei siis ainoina sukupuolensa edustajina ja pääsääntöisesti en ole nähnyt niissä sellaista eroa, että voisin sanoa ehdottomasti jompikumpi. Kun on kahta sukupuolta laumassa, aina pitää huomioida narttujen kiima-ajat ja sen vaikutukset uroksen käytökseen - koska kiima vaikuttaa joskus erittäin olennaisestikin siihen. Mun mielestä urokset ovat jollain tavalla simppelimpiä käytökseltään, ne saa helpommin esim. matkoilla tekemään varsinkin "nestemäisen tarpeensa" ja ne ovat usein itsevarmempia. Josta taas joissain tapauksissa voi olla sitten vaikutusta siihen, miten se "antaa" itseään hoitaa ja miten se käyttäytyy toisten urosten seurassa. Kokeneelle koiranomistajalle tämä ei normaalisti ole mikään ongelma! Mutta, jos ei ole aiemmin ollut minkäänlaista koiraa ja rotumme on iso, vahva ja tarvitsee myös turkinhoidollista työtä, voi (huom, siis v o i) opettaminen tavoille jne vaatia intesiviteettiä ja aikaa enemmän. MUTTA se vaiva palkitsee sitten myöhemmin!
Uros on fyysisesti jopa 10 kg isompi kuin narttukoira (aikuisena siis...), sen karvapeite vaatii enemmän aikaa jo pelkästään siksi, että sitä on pinta-alaltaan enemmän, se syö enemmän, vaatii hieman enemmän tilaa kokonsa takia. Hirveän suurta eroa en luonteissa ole huomannut, nartut voivat olla "kärttyisiä" tai "omituisia" juuri ennen juoksua ja ne juoksut tulevat noin 2 kertaa vuodessa. Omakohtainen kokemus on, että narttukoirat eivät lemua kuten useat urokset, jotkut jopa suorastaan löyhkäävät virtsalle ja varsinkin, jos lähistöllä tai jopa perheessä on kiimainen narttu. Urokset ovat ns. aina valmiina sotaan eli lisääntymisvietti toimii 12 kk/24 tuntia. Nartuilla tämä aika on keskimäärin kahdesti vuodessa.
Jos en olisi kasvattaja, luultavasti meillä olisi 1 tai 2 urosta - mutta kasvattajana olen kallistunut enemmän narttujen suuntaan ja olemme oppineet niiden kanssa omine "kotkotukseineen" elämään. Useammat uroksemme ovat olleet ns. sijoituskoiria, ja uros onkin käytännön syistä helpompi sijoittaa tai laittaa osa-omistukseen.
Myös sellaisen olen vuosien aikana huomannut, että urokset ovat leikkisämpiä pidempään (vrt ihmiset..) ja ne ovat suoraviivaisempia mitä tulee mm. uskollisuuteen omistajiinsa/perheeseensä. Nartut ovat hiukan pehmeämpiä, ne on helpompi näennäisesti kouluttaa mutta noi juoksut saattavat joiksikin ajoiksi muuttaa nartun käytöstä "oudoksi".

Summa summarum, eroa ei ole paljonkaan, fyysinen koko ja noi juoksut eli hormonaaliset asiat. Varmaan tulette olemaan tyytyväisiä valitsette sitten kumman sukupuolen tahansa!!

mamaB
1989 ensimmäinen pentue Blockhead´s nimellä

2 narttua ja 1 uroksen omistaneena, en ole itse huomannut kotona sen kummempia eroja (ja siis samaan aikaan ei ole ollut kuin kuukauden verran 2 urosta ja 1 narttupentu niin en osaa sanoa sen koommin yhteiselosta).... Mitä nyt urokseni ei ollut ihan ns. "täydellinen pääkopaltaan" (näin kauniisti sanottuna siis, mutta ajoittain hyvinkin aggressiivinen luonteeltaan,mitä lampurit EI ole), mutta hyvinä päivinä tosi mukava (noita hyviä päiviä vaan sattu olemaan vanhemmiten huomattavasti vähemmän mitä "huonoja"). Lisäksi jaloissa on pyörinyt monirotuinen uros. Itse olen kallistunut narttuihin, en tiedä mikä siinä on mutta jotenkin enempi viehtynyt niihin juoksuineen päivineen....

Vaikkakin vannomatta paras, ei koskaan tiedä vaikka seuraava koira olisi uros, mutta epäilen

Päivi esitti edellä aika selkeästi sen mitä mieltä minäkin olen. Meillä on kotona tällä hetkellä 4 koiraa
2 urosta ja 2 narttua. Luonteiltaan kaikki tietenkin erilaisia. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt enemmän uroksista,
nartut mielestäni "hötkyilevät" enemmän.
Loppujen lopuksi kaikki lampurit ovat yhtä ihania, ovat sitten kumpaa sukupuolta tahansa.

Meillä on aina ollut pelkästään narttuja, joten olen vähän huono vastaamaan tähän.... Mutta lähinnä sitä tulin sanomaan, että ei ne nartun juoksutkaan mikään ongelmatilanne sinänsä ole. Se muutama viikkoa kaksi kertaa vuodessa menee ihan sukkelasti, eikä meillä ole koskaan juoksuhousuja jaksettu pidellä. Pari viikkoa vaan aina sohvakieltoa, ja parhaat matot pois lattialta - ei siinä sen kummempaa

Monet sanovat että urokset olisivat luonteeltaan enemmän "putkiaivoja" ja siten helpompia... Kun nartuilla taas hormonit pistävät hermoja kireälle aina juoksujen aikaan. Tämä asia on itseänikin alkanut viime aikoina kiinnostamaan, jotta voi olla että sitä joutuu vielä uroksen ottamaan ihan niinkuin "testimielessä" jotta tämäkin asia selviää! Ja aiemmin kun minäkin olen sanonut, että ei koskaan pissanhajuista urosta meidän taloon...

Jaa-a, kokemusta on urokseta ja nartusta. Edellisten kommenttien lisäksi: Urosta pitää pestä "vesirajan" alapuolelta useammin. Uroksen turkki oli mun mielstä helpompi, kun hormonisyklit eivät vaikuta karvan irtoamiseen, kuten nartuilla juoksuaika.

En osaa sanoa kummanko ottaisin, jos nyt olisi pennunotto ajankohtainen. Molemmat ok.

Minulla on kokemusta molemmista ja nykyisin kotona asuu 13v. uros ja kolme lammaskoiranarttua 11,5v.3v. ja 1v. Urokset ovat kokonaisuudessa helpompia, suorempia ja hötkyilevät vähemmän. Toisalta ne ovat kovempia laumajärjestyksen suhteen ja niitä saattaa joutua komentamaan kovinkin, että se nokkimisjärjestys tulee selväksi. Nartut ainakaan meillä eivät ole koskaa kokeilleet meitä ihmisiä, edes lapsia. Urokset taas ovat sen tehneet, tosin tuo 13v. vain kerran pentuna, mutta toinen jo edesmennyt sitten kokeilikin useammin vuosien varrella. Kunhan sisäinen järjestys oli laumassa kunnossa on urosten kanssa eläminen helppoa. Tuo hajuhaitta kyllä on olemassa ja varsinkin narttujen juoksujen aikaan, sekä kuono, että jalkoväli käryää virtsalle.
Narttujen juoksuja tuskin huomaa, ainakaan meillä. Tiputtelu on vähäistä, mutta pinna niillä on ehkä vähän piukalla (ei meidän ihmisten suhteen kuitenkaan).
Mikäli on kokemusta koirista voi ottaa uroksen, mutta ensimmäiseksi koiraksi otettaessa kannattaa valita pentue huolella ja kysellä uroksen mahdollisesta dominanssista tai sitten vaan ottaa nartun, joka on helpompi käsitellä ja myös pienempi kooltaan.
Turkki on uroksilla yleensä piirun helpompi, kun tuo hormoonien vaihtelu ei aiheuta muutoksia turkin laadussa ja ei saa sitä takkuuntumaan välistä hyvinkin helposti, mutta tässäkin on eroja, joillain "linjoilla" on helpot turkit sukupuoleen katsomatta ja toisissa taas huomattavasti vaikeammat.

Haaveissa nuori uros taas joskus... mutta ilman narttua en kuitenkaan olisi silloinkaan

Edellä kirjoitetut allekirjoitan, mutta meillä on toistepäin, meillä nartut ovat selvästi kovempia luonteeltaan kuin tuo meidän poika. Lisäksi on tuntuma että uroksen turkki on helpompi kuin narttujen,mutta varmasti eroja löytyy. Mun mielestä urokset ovat helpompia tuon suoruutensa ansiosta, nartuilla on enemmän oveluutta. Mutta urokset voivat olla haastavampia sosiaalistamisen ja johtajuuden suhteen. Meillä on tällä hetkellä 2 narttua (4,5 v ja 4 kk) sekä uros vajaa 3 v, sekä noi vanhemman nartun pennut. Ja kyllä sielläkin nuo tytöt kuuluvat enemän olevan äänessä Itse pidän molemmista ja varmasti jatkossakin tulee kotona olemaan sekä uroksia että narttuja. Meillä kiiman huomaa nartusta ei niinkään siitä että sotkisi paljon, vaan on hivenen kärsimätön ja korvat tuppaa häviämään, urostahan voi koska vaan joku haju kiinnostaa, mutta ainakin meidän herran korvat häviää ainoastaan ihan oikeina päivinä, joten ei niin usein että sen kokisin ongelmaksi.

Eli kumpi tuntuu enemmän omalle, kannattaa päätyä siihen ja tutustua pentueen vanhempiin, mieluiten monenlaisissa tilanteissa. Sukupuolesta riippumatta tarvitsevat kunnon peruskoulutuksen jo kokonsa takia, ja perusluonteeltaan ovat kuitenkin sosiaalisia ja tulevat helposti juttuun kaikkien kanssa. Ja itse ainkin omille pennun osatajilla suosittelen pentukurssia, mikäli sellaiseen vaan on mahdollisuus, sieltä saa vinkkejä kouluttamiseen, koira sosialistuu ja ennenkaikkea tulee varmasti tehtyä yhdessä sen oman pennun kanssa. Se pentuna annettu aika maksaa sitten myöhemmin itsensä takaisin laumauskollisuuden merkeissä, uskoo allekirjoittanut

Maria Ikonen kirjoitti:

Se pentuna annettu aika maksaa sitten myöhemmin itsensä takaisin laumauskollisuuden merkeissä, uskoo allekirjoittanut

Samaan uskon kuin Maria. ;-) Kaikki koiraan satsattu koulutusaika maksaa itsensä takaisin: omistajan ja koiran side vahvistuu ja koirasta tulee mukava elämänkumppani. Koirakouluissa on sitten eroja. Itse irvistelen oman koirakoulumme hintaa täällä etelä-suomessa, mutta se on kyllä joka euron väärtti (kun vaan ehtisi kotiläksyjä treenaamaan - kotiläksyt kun on kouluttamisen kaiken a ja o).

Juurikin näin! Ja sitä koulutustahan me aloitamme jo pennun kanssa tekemään "kotioloissa", jossa se side ensin luodaan ja sitä vahvistetaan esim. tekemällä jotain yhteistä kivaa - olipa se sitten pentukurssi tms. Kun pentu saa positiivista feedbackia, se vahvistaa koiran ja omistajan sidettä. Myös se, että laumanjohtaja (=ihminen, ihmiset perheessä) on jämäkkä ja rakastava, rajat asettava, sillä väitän, että onnellinen on se koira, jonka ei tarvitse "miettiä" mikä on päivän lukujärjestys Johtaja kertoo kaapin paikan, johtaja ruokkii ja vie ulos (tai joku muu koiran yläpuolella hierarkiassa oleva IHMINEN).
Meillä on näiden yli 20 vuoden aikana ollut parikin urosta laumassa -pariin vuoteen ei ole urosta ollut ja täytyy sanoa, että helpolla näiden tyttöjen kanssa on päässyt (4 kpl). Ne urokset, joita meillä on ollut, ovat olleet sellaisia, että kyllä se on narttu/nartut olleet vahvempia ja tiukempia, joskaan en väittäisi että kovempia. Urosten kanssa ei johtajuusongelmaa ole ollut sen kummemmin kuin narttujenkaan; olen varmaan itse sen verran "alfa", että se tulee luonnostaan... MUTTA viimeisin uros joka meillä oli, sattui olemaan LIIKAA uros! Tarkoitan, että sen hormonit menivät vuoristorataa ylös ja jäivät sinne = kostautui epämiellyttävällä käytöksellä. Pää meni siis sekaisin naisista! Tämän takia päätimme sijoittaa Manun ainoaksi koiraksi. Sen käytös ikäänkuin kumuloitoi narttujen juoksujen jälkeen (onneksi niillä oli samaan aikaan juoksut!), joka kerta aina paheni ja se LEMU ...!!! Virtsan käry, kuten Marika asian ilmaisi, oli kamala niin parrassa kuin "alaosastossakin". Em. syyt, miksi en ole kamalan innokas ottamaan urosta enää... mutta, kerta vielä kiellon päälle, jos oikein mielenkiintoinen yksilö sattuu syntymään.
Nartut meillä putsaavat itse itsensä, en pidä niillä koskaan housuja ja niillä on olohuonekielto pahimpina päivinä. Meillä on tilaa todella reilusti, ja heillä on myös ihan oma "siipi", jossa voivat olla omissa oloissaan, jos siltä tuntuu. Jotkut nartut vuotavat tosi paljon, esim. Tootsie aikanaan turposi hirrrrvittävän isoksi ja vuoti ihan kamalan paljon viikon ajan; eläinlääkäri sanoikin osuvasti:"Tuo tarttee jo kottikärryt kannattamaan (epäsopivia sanoja)..." Melkein siis että "heittäisi nakkeja porttikongiin".
Mun mielestä meillä tytsät eivät edes haise juoksujen aikaan, mutta on ollut sellaisia narttuja, joiden kiima suorastaan haisee ihmisen nenäänkin. Jak!

Niin, että molemmat sukupuolet ovat kivoja ja ihania, molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Lainaus :

ensimmäiseksi koiraksi otettaessa kannattaa valita pentue huolella ja kysellä uroksen mahdollisesta dominanssista tai sitten vaan ottaa nartun, joka on helpompi käsitellä ja myös pienempi kooltaan.

Itse kannatan myös tuntemusta (kasvattajan siis) siitä mitä "sukutaulu on syönyt" eli sen sisältö ja nimenomaan LUONTEIDEN suhteen. Mutta kun meidän kasvattajien on melkeinpä pakko tehdä lähes nolla-% siitosta, niin sitä toista puolisoa joutuu etsimään ulkomailta eikä voi ihan oikeesti tietää mikä se uros sitten laatuaan on (=luonne). Pääosin paha kello kauas kaikaa eli näistä kusipäisistä (sori...) koirista kiirii tieto melko nopeasti ainakin Euroopassa nykyajan tietoliikenneaikakauden takia. Ja me jonkun aikaa kasvattaneet tunnemme toisemme, kasvattimme sekä näiden maineestakin voi jotain tietää...
Niin, onhan se myös totta, että jonkun mielestä sellainen "jätkämäinen" uros on JUST sellainen kuin pitää ja jonkun mielestä se sais kyllä olla vähä pehmeepi... Että luonnekin on ikäänkuin veteen piirretty viiva...

Uskon, että kuka tahansa kasvattaja ottaa mieluusti tutustumaan koiriinsa, olipa lauman sukupuolet sitten kumpaa vain! TERVETULOA siis ainakin omasta puolestani tänne Mikkeliin!

mamaB
1989 and still going strong...