Jalostus, kasvatus, pentujen teettäminen...

Meistä jokainen tietää, että rotumme on populaatioltaan pieni ja maailmanlaajuisestikin voimme näin varmaan todeta. Suomessa kasvattajia on "kourallinen", joskin ilahduttavaa on, että uusia kasvattajia on muutaman vuoden sisällä tullut muutamia eli ihan "seinän edessä" ei olla. Aikanaan kun itse aloitin rodun parissa (1986) rotu oli myös harvinainen ja pentua joutui odottamaan pitkään. Kasvattajia oli silloinkin vain kymmenkunta ja yksi ns. suurkasvattaja, joka sittemmin sai rekisteröintikiellon eläinsuojelullisista seikoista johtuen. Hän ei enää kasvata, tietääkseni ei mitään rotua.
Nykyisin pääsääntöisesti kasvattajille syntyy yksi pentue vuodessa, jos sitäkään ja on ollut vaikeuksia saada narttu tiineeksi - syystä tai toisesta, en lähde spekuloimaan näitä seikkoja, jokainen omalla kohdallaan on tod.näk. tietoinen mikä voisi olla syy. Tänä vuonna on pentuja syntynyt kolmelle kasvattajalle, Ritvalle ja Ernolle sekä meille, näiden pentujen "pääluku" on yhteensä 19 eli kovin paljon. Suunnitelmia on usealla kasvattajalla ja toivotaan näiden onnistuvan mahdollisimman hyvin niin pentumäärän kuin terveyden, tyypin ja luonteiden suhteen.
No, miksi kukakin kokee jalostuksen? Entä kasvatuksen? Pentujen teettämisen terminä meistä jokainen ymmärtää=pennut tehdään joko "huvin vuoksi", "ku mun narttu haluaa..."/"ku mun uros haluaa isäksi" tai ihan yksinkertaisesti rahan takia kuvitellaan pennuista tulevan lisätienestiä.

Nyt sitten haluaisin keskustelua siitä, mikä kenenkin mielestä olisi oikea termi. Useinhan JALOSTUS mielletään jonkin tuotteen jalommaksi, paremmaksi, hienommaksi jne tekemistä eli tuote muuttuu jollain tapaa. Entä KASVATUS; onko se(-kin) pentujen tekemistä, kasvattamista, rotukoiranpennun maailmaan saattamista ja hoitamista luovutusikäiseksi.
Englannissa termi on ´breeding´, joka on johdettu sanasta ´breed´ = rotu ja tämä kuvastaa mielestäni paremmin kasvattamisen termiä.
Kasvattaminen sinänsä ei ole mitenkään helppoa, on tiedettävä koirista paljon, taustoista ja sukulaisista, terveystilanteesta, luonteista ja rotumääritelmän mukaisuudesta. Tähän bonuksena tulee vielä sitten sen "jatkumo" eli kasvattajan tuki ja turva koiranpennun ostajalle tämän sitä kaivatessa. Pentujen ostajia ei saisi jättää oman onnensa nojaan, vaan luovutusvaiheestahan se vasta alkaa se kasvattajana oleminen! Kaiken kukkuraksi vanhaenglanninlammaskoira on pitkäkarvainen, runsaan turkin omaava koirarotu ja JO pelkästään sen hoitamisessa (varsinkin ensimmäisen koiran ostaja) pennun ostaja tarvitsee kaiken sen tuen mitä vain on mahdollista antaa.
Sitten tulee nämä lainsäädännölliset seikat, koirahan on nykyään "tuote" eli se rinnastetaan tavaraan Kuluttajasuojalain puitteissa ja on paljon seikkoja, joista nimenomaan Kasvattaja joutuu vastuuseen esim. ongelmatapauksissa. Tuote tulisi myydä mahdollisimman paljon sellaisena kuin miksi "kuluttaja" eli koiranostaja sen mieltää eikä normihintaisella koiralla tulisi olla suuria virheitä luovutusikäisenä tai se on ns. ALE-pentu.
Pentujen teettämisen sinänsä ei sulje pois em. vastuuta - miksi siis "tehdä pennut", kun pyrkimys pitäisi olla paljon suurempi: lähes täydellisyyteen pyrkiminen ja ohjenuorana tulee olla nimenomaan ROTUMÄÄRITELMÄ. Jokaisen yhdistelmän kohdalla huolellista harkintaa tulisi pyrkiä käyttämään ja tässäpä ne ensimmäiset karikot sitten ovatkin! Geenipopulaatio on surkean pieni, niin meillä kuin muuallakin. Samoja koiria (onneksi ns. erinomaisia sellaisia) esiintyy sukutauluissa ja sisaruksia käytetään siitokseen (miltäpä tämä termi sitten kuulostaa?) ja variaatioita on vähän. Pevisa sinänsä on erinomainen asia, sillä on saatu hyviäkin tuloksia, mutta sen tiukentaminen äärimmilleen vähentää entisestään käytettävissä olevien siitoskoirien määrää.
Monessa maassa, isommassa kuin mitä me olemme, on kasvattajia, joiden kasvatit erottuvat tyyppileimallaan juuri nimenomaisen kennelin kasvateiksi ja mistähän tämä johtuu? Nimenomaan samojen koirien esiintymisestä sukutauluissa. Jos koirat ovat tarpeeksi hyviä ja VARSINKIN hyviä periyttäjiä, on näitä käytetty ja linjoja jatketaan samojen koirien esiintymisella sukutauluissa eteenpäinkin.
ONKO meillä huolestuttavan suuren sukusiitoskertoimet rodussamme? MIelestäni EI, lähes jokainen yhdistelmä on alle 5% kertoimella eli geenistöltään "ei sukulaisia".

Kuten rotuyhdistyksen palstalla Outi P-P kirjoitti: "Totuuden puhujalle ei yösijaa löydy" - mainiosti sanottu Pelkoselta muuten- tämä fakta valitettavasti pitää paikkansa edelleenkin. Kasvattajien rehellisyydestä kirjoitetaan paljon, siis kaikkien rotujen, ja kun se "puukko tulee selkään" heti kun sen selän kääntää, niin asioista ei haluta enää puhua niin avoimesti kuin mielestäni pitäisi. Toivon, että sananlasku paha saa palkkansa toteutuu joskus ja niin makaa kuin petaakin pitää hyvin paikkansa myös kasvatuksessa!
Pitkäjännitteisyys, sietokyky, rehellisyys, rodun kunnioitus, "vanhojen" kasvattajien kunnioitus sekä tietämys rodusta ovat avainsanoja - pettymykset tulee niellä ja ilonaiheista TULEE SAADA ILOITA Eikö?

Keskustelua!

mamaB
1986 - >

Mun on ihan pakko vastata tähän, vaikka olen vasta "oppimisvaiheessa" jalostuksen ja muiden kasvatukseen liittyvien asioiden suhteen... Omasta mielestäni myös englanninkielen sana breeding kuvastaa kasvattamista paremmin, tosin tuli mieleeni oma ajatukseni jos joskus olisin kasvattaja (eihän sitä koskaan tiedä ) että breeding = roduttaminen (jos siis noin niinko saa "suoraan suomentaa") eli täten rodun eteenpäin viemistä terveyttä, luonnetta sekä ulkonäköä vaalien.

Mitä lammaskoirapopulaatioon tulee, niin valitettavaa se on mutta totta: pieni mikä pieni. Niin meillä kuin maailmallakin ja olen todella iloisesti yllättynyt näiden vuosien aikana, että uusia kasvattajia on tullut lisää... Mutta kun ei ole paljon mistä käyttää niin tuskin se ihan nopsaan populaatiota kasvattaa. Peukun nosto kaikille vanhemmille kuin uusille kasvattajille Itse vielä harkinta-asteella ja opiskellen ihmettelen. Eli ei muuta kuin tsemppiä kaikille kasvattajille, jotta saadaan ihana rakas rotumme kukoistukseen

Kuten Päivi sanoi: "No, miksi kukakin kokee jalostuksen? Entä kasvatuksen? Pentujen teettämisen terminä meistä jokainen ymmärtää=pennut tehdään joko "huvin vuoksi", "ku mun narttu haluaa..."/"ku mun uros haluaa isäksi" tai ihan yksinkertaisesti rahan takia kuvitellaan pennuista tulevan lisätienestiä." Ehkä tuossa alussa jo tuli minä pidän kasvattamista/jalostamista; eli rodun eteenpäinviemisenä vaalien terveyttä, luonnetta ja rodunomaista ulkonäköä... Mutta tuo, että pentuja tehdään "koska narttu haluaa/uros haluaa isäksi" on mun mielestä väärä ajattelutapa. Siis siinä mielessä, että eihän koirilta kysellä haluaako ne pentuja vai ei... Ja mitä olen ymmärtänyt niin ei pentujen tekemisellä rikastumaan ainakaan pääse, vaan periaatteessa jo kaikki pentuihin käytetty raha vaan tulee myyntihetkellä takaisin (ei aina edes osaa siitä).

Mutta tässä oli nyt pikaisesti ja lyhyesti ajatuksiani, mitä tuo Päivin kirjoitus sai aikaan. Ja TODELLAKIN ilonaiheista saa ja pitääkin iloita ja pettymykset vaan kasvattavat vahvemmaksi

En tiedä olinko tuossa hirveästi hakoteillä, mutta omia ajatuksiani vaan päästin ilmoille aivojen sopukoista

Leena Oksa kirjoitti:

Mutta tuo, että pentuja tehdään "koska narttu haluaa/uros haluaa isäksi" on mun mielestä väärä ajattelutapa. Siis siinä mielessä, että eihän koirilta kysellä haluaako ne pentuja vai ei...

Uskoisin, että koiran-/nartunomistajat, jotka näin ajattelevat eivät käy foorumeilla ja siten eivät tavoita näitä ajatuksia. Siinäkin kasvattajan rooli on hyvin hyvin tärkeä. Miten pitää ylläpitää sen suhteen jokaiseen pennunomistajaan sellaisena, että he tulevat asiasta juttelemaan kasvattajan kanssa ennen kuin toimivat.

Olen Sanna-Maija kanssasi täysin samaa mieltä... Suhde kasvattajan ja koiranomistajan välillä on aina tärkeä, etenkin näissä asioissa ja kyllä muutenkin... Itse valitettavasti en ole pahemmin saanut tukea enemmänkin "arvostelua" ja ihme kysymyksiä kun oma koira sairastellut tai muuta... On tärkeää, että mikäli koirallaan haluaa teettää pennut (oli se sitten uros tai narttu) niin ensin kyselisi ja tiedustelisi kasvattajalta. Ja mun mielestä on tärkeää, että uusi (tai vanhempikin) koiranomistaja voi luottaa koiransa kasvattajaan jotta asioista voisi keskustella.

Aivan, kasvattajahan on "emo" koko pennun eli koiran eliniän ja hänen tulisi tietää monet asiat ja kyetä vastaamaan monessa pulmatilanteessa, olla mukana suruissa ja iloissa Yleensäkin kiinnostus rotua ja varsinkin omaa kasvatustyötään kohtaa on TÄRKEÄ. Tästähän sitä taas eteenpäin mennään...

Veit Päivi sanat suustani... Tietääpähän ainakin vastaisuudessa keneltä ei ihan heti mene pentua kyselemään Koska haluan kuitenkin kasvattajan joka on aidosti kiinnostunut kasvatistaan.

Jos ekaa kertaa koiraa ostaisin, niin arvostaisin kasvattajan aktiivisuutta eri tavalla. Kasvattajana mun on ainakin vaikea päätellä mikä on riittävä määrä yhteydenpitoa kenenkin mielestä olematta "niskaan hengittäjä" tai vaikuttamatta välinpitättömältä. Odotan melko paljon yhteydenottoja kasvatinomistajiltakin. Vaan melko mukavasti omani ovat aktiivisia; kulkevat ja nähdään joko suunnitellusti tai sattumalta siellä ja täällä, mutta on myös niitä joita en juurikaan näe. :-D

Päivi esitti asian minusta erittäin napakasti. Itse olen aloittamassa kasvatusta ja kaiken jalostusvalintojen yms rinnalla suurena haasteena koen tuon että osaa olla pennun omistajien tukena erilaisissa tilanteissa. Itse olen saanut paljon tukea niin oman koirani kasvattajalta kuin eräältä hyvin kokeneelta kasvattajalta ja tästä olen todella iloinen. Minusta se on yksi ratkaiseva seikka koko kasvatuksessa, jos on oikeasti "palo" rotua ja kasvattamista kohtaan, ei silloin oikein voi olla kiinnostamatta mitä niille kasvateille perheineen kuuluu. Jokainen uusi koiran omistaja tarvitsee tukea ja ohjeistusta ja meillä on vielä plussana tuo turkki. Minä nään punaista noista ihmisitä joita esim suosittujen rotujen parissa riittää, pentuja teetetään koirilla joilla ei ole sen enempää käyttö kuin näyttö tuloksia, vain jotta koira saa toteuttaa itseään...

Ihmissuhde taitoja varmasti vaatii löytää jokaisen kasvatin omistajan kanssa oikea tapa olla yhteyksissä, ettei tule tuota "niskaan hengittämisen" makua. Mutta suurimman osan kanssa varmasti se oikea ratkaisu löytynee, minusta edelleen tässäkin se kasvattajan todellinen halu on merkittävin seikka (toki poikkeuksiakin on varmasti koska puhutaan ihmisistä). Tässä oman kasvatustyön "lähtölinjalla" suurin haaste itselle on tuo kuinka osaan olla tukena ja apuna, mutta toisaalta, itsellä on taas oma tukiverkosto takana, niin kai tämä ihmiselämä kaikissa haasteissa parhaiten toimii Iso kiitos tässä yhteydessä näille kokeneemmille kasvattajille, joita ilman itse en olisi edes tässä asti. Toki meistä jokainen tekee ne lopulliset päätökset ja ratkaisut itse samoin myös kantaa vastuun näistä päätösten tuloksista, ja niin sen kuuluu ollakin.

Sitten tuo kasvattaminen, pentujen teettäminen, jalostus... Minusta kaiken pohjana tulisi olla rodun eteenpäin vieminen niin terveyden, rakenteen kuin luonteenkin puolesta. Se taas mun logiikalla tarkoittaa tarkkaan harkittuja ja huolellisesti valittuja yhdistelmiä. Mikään osa-alue ei voi olla pelkästään määräävä, mutta taas toisaalta kaikkea et voi kerralla saada, joten jokainen joutuu näiden painotukset harkitsemaan itse. Itselle alunperin suurin syy rakastua rotuun oli kauniin ulkonäön lisäksi tuo suuremmoiseksi kuvattu luonne ja minulle se on edelleen tärkein asia terveyden ohella. Vosin elää onnellisena hyvä luonteisen D-lonkkaisen koiran kanssa, mutta agressiivisen, pelokkaan ja epäsosiaalisen A-lonkkaisen koiran kanssa eläminen olisi minulle huomattavasti vaikeampaa. Terveys ON TÄRKEÄÄ, sitä en vähättele, mutta korvienvälin pitää myös ehdottomasti olla kunnossa.

Tämmöistä tuli itselle mieleen täältä "tärppien" vahtaamisen keskeltä

Kasvattajan tuki pitää olla aina tarjolla ja minusta ne kasvattajat, jotka eivät ole lainkaa tai vain minimaalisesti kiinnostuneita kasvattiensa hyvinvoinnista ovat pelkkiä pentujen teettäjiä eivätkä kasvattajia. On tietysti ihmisiä, jotka eivät halua olla kasvattajan kanssa tekemisissä, mutta niitä eksyy onneksi vain harvoin kasvattajan kohdalle ja siksi en ikinä usko, että jonkun kasvattajan kasvatit eivät juuri kukaan muka haluaisi kannustusta, apua ja neuvoja.
Toiset "kasvattajat" heräävät horroksesta kerran pari vuodessa ja laiskasti onnittelevat kasvattejaan, jos menestystä on tullut ja todellisuudessa heitä ei juurikaan kiinnosta missä kasvatit majailevat. Tällainen toiminta on ikävää ja kun tietää että me muut sydänverellä seuraamme ja yritämme kaikkemme, jotta omistajat pärjäävät ja toisivat kasvattejamme edes joskus näytille tai laittaisivat kuvia ja kuulumisia. Onneksi omalle kohdalleni on osunut aivan loistavia omistajia, joista useista on tullut vuosien varrelle hyviä ystäviäni. Kaikkien pennun ostajien kanssa ei tarvitse tietenkään olla ystävä, mutta kasvattajan täytyy olla silti käytettävissä tarvittaessa.

Kun kasvattaa silloin ei voi laskea tunteja tai euroja mitä tähän elämäntapaan laitetaan ja tunnen suurta turhautumista, kun näitä pentujen tekijöitä putkahtaa aina tasaisin välein tekemään ehkäpä taas sen "halvan" yhdistelmän ja rahat saatuaan "kasvattajat" katoavat kartalta jättäen pentujen omistajat yksikseen ongelmiensa kanssa tai ilman mitään tukea ja ohjeistusta, jos omistajat vaikka haluaisivat tuoda pennun näyttelyyn.

Kasvattajilla on myös tapana mainostaa, että juuri minä teen niin terveitä yhdistelmiä tai vain näyttelykelpoisia jne. mutta totuus on, että välillä onnistuu enemmän ja välillä vähemmän vaikka kuinka kovasti yrittäisi. Ja uskon useilla kasvattajilla sitä yritystä olevan ihan oikeasti. Itselläni on mennyt mökki ja mersu tähän elämäntapaan, mutta mitäs siitä, kun olen vasta toivottavasti kasvattajataipaleeni alussa taitaa lopulta olla mennyt koko kartano ja tusina mersuja

Kunnon kasvattajat varmasti miettivät yhdistelmänsä tarkkaan ja haluavat terveitä, kauniita kasvatteja, mutta miten on näiden pennun tekijöiden laita? Kuinka paljon he viitsivat panostaa kasvatukseen ja sukulinjojen miettimiseen, jotta tämä mahtava rotu säilyisi myös tuleville sukupolville? Epäilen, että eivät kovinkaan paljon.
Toivoisin pennun ostajilta hiukan kärsivällisyyttä ja tahtoa siihen mitä haluaa, eikä sitä, että otetaan pentu sieltä mistä ekana saa ja millään muulla ei juuri sillä hetkellä ole väliä. Kärsivällisyys kannattaa varmasti! Voihan sitä tuurilla saada ensimmäisestä mahdollisesta pentueesta juuri se kultakimpaleen, mutta tarkka valinta ja kasvattajaan tutustuminen takaavat varmemmin vähintään koiran elinikäisen tuen ja avun

Aivan.
Kasvattajana sitä toivoo edes j o s k u s pienen viestin kuinka elämä sujuu jne. Sanna-Maija esitti asian hyvin:

Lainaus :

mikä on riittävä määrä yhteydenpitoa kenenkin mielestä olematta "niskaan hengittäjä" tai vaikuttamatta välinpitättömältä. Odotan melko paljon yhteydenottoja kasvatinomistajiltakin

Elämäntilanteet vaihtelevat ja joskus on niin, että yksinkertaisesti voimavarat jostain syystä eivät riitä jokaiselle pennun ostaneelle laittaa viestiä tai soittaa. Kun kasvattien määrä lisääntyy, se alkaa jo käydä työstäkin ja tällöin toivon aktiivisesti kasvatinomistajiltakin sitä yhteydenpitoa.
Eniten harmittaa se, kun ostetaan pentu ja luvataan melkein käsi raamatulla "TOTTAKAI vien sen tarkastuksiin kun aika on" - tämä lupaus vaikka paperille on kirjoitettu, unohtuu usein.

Toi sana ´roduttaminen´ ois aika hyvä suomennus engl.kielisestä breeding-sanasta - kasvatus, jalostus, siitos, pentujen teettäminen... hmmmm....

Marika Örn/Bluechannel kirjoitti:

Kunnon kasvattajat varmasti miettivät yhdistelmänsä tarkkaan ja haluavat terveitä, kauniita kasvatteja, mutta miten on näiden pennun tekijöiden laita? Kuinka paljon he viitsivat panostaa kasvatukseen ja sukulinjojen miettimiseen, jotta tämä mahtava rotu säilyisi myös tuleville sukupolville? Epäilen, että eivät kovinkaan paljon.

Mistä nämä penteen kahden teettävät saavat sen tiedon? Eivät ehkä mistään, paitsi omalta/muilta kasvattajalta/kasvattajilta. Ja osa ehkä ei uskalla edes kysyä, keneltäkään Ja uroksen omistajien pitäisi myös katsoa mille nartulle omaansa antaa ja KUINKA MONELLE nartulle.

Mua risoo tässä omassa rodussa se, että kaikki kasvattajat eivät ole avoimia. Eräälläkin oli hetki sitten suurin huoli toisten vahingonilo. Voi herra mun vereni. Pienessä kannassa, yhden tappio on KAIKKIEN tappio - ikävät terveystulokset karsivat rakasti jalostusmateriaalia KAIKILTA. En vaan ymmärrä, miksi kaikki eivät ymmärrä yhteistyön merkitystä??? Ehkä heillä on liikaa luurankoja kaapeissa.... ??

Lähtökohdan ollessa se, että tietoa tulee "seulottuna" höystettynä joko kateudella taikka vahingoniloisuudella tms., ei sitä aitoa+oikeaa tietoa/tietämystä rodusta voi mitenkään saada. Meidän useimpien pitäisi unohtaa omat mieltymykset niin koon, ulkonäön, silmien värin, tyypin jne jne suhteen, kyky OLLA SUBJEKTIIVINEN kun neuvoo toista/toisia tällä kasvatuksen -ah, niin kinkkisellä- taipaleella. Kunhan kaikki variaatiot ovat rotumääritelmän puitteissa, selkeä totuus siitä mitä tietää, ei spekulointia taikka "kait" fiilistelyä - onnistuukohan kun:

Lainaus :

Eräälläkin oli hetki sitten suurin huoli toisten vahingonilo.

Vahingonilon tuottamista pelätään - miksi, sehän on sen joka sitä vahingoniloa nauttii ongelma!? Eikös sanota "täytyy olla jotain tärkeää, että puhutaan" - ei ns. "mitättömyyksistä" puhuta, niiden annetaan olla vahingonilon ulottumattomissa...
Toi Sanna-Maijan heittämä repliikki on mielestäni avain tähän ongelmaan, että ei "uskalleta" olla avoimia taikka jätetään kertomatta jotain, liioitellaan jotain, oma aina paras, mulle heti-kaikki-nyt - periaatteella. Ja VARSINKAAN pienien rotujen kohdalla me vedämme samalla itseltämme maton jalkojen alta. Totuushan on, että me ikäänkuin leikimme venäläistä rulettia, osa panoksista on tyhjiä ja ei tapahdu mitään - mutta siellä jossain se VAARALLINEN panos on ja sen sattuessa kohdalle, on vahinko jo tapahtunut. Kenen syytä, jos ei ota riskejä = mitään ei saa, jos ottaa riskejä voi saada jotain ja menettää jotain.... Terveyttä jokainen kasvattaja toivoo (sinisilmäisesti uskon näin) kasvateilleen ja muillekin kasvateille. JOKA seikka olisi KOKO rodulle hyvä asia.

Nyt odotellaan taas "jännityksellä" uusia tiukennuksia PEVISAan rotujärjestön taholta. Kohta tuo paljon puhuttu monimuotoisuus on haavetta vaan, kun urakalla taas karsitaa kasvattajien mahdollisuuksia eri yhdistelmiin.
Miettikää, jos tuotte arvokkaan uroksen Suomeen ja sille arvotaan C/B:n lonkat ja sinun sen hetken ainoa jalostusnarttu omaa terveet A/B:n lonkat, niin et saisi tehdä kyseistä yhdistelmää, koska sitä ei rekisteröitäisi (olisi paljon puhuttu C-B yhdistelmä), mikäli uudet PEVISA muutokset runtataan läpi !!!! HALOO!!!

Toivoisin totisesti, että näitä sääntöjä tyrkyttävät ihmiset itse kasvattaisivat hyviä ja rotumääritelmän täyttäviä vanhaenglanninlammaskoiria useamman pentueen, niin että heillä pysyisi rodun kaunis olemus ja erinomainen tyyppi, terveys(ei vain lonkat) ja hyvä luonne kaikissa pentueissaan, joita pitäisi olla kymmenkunta ja sitten siellä voitaisi sanoa, että kyllä me onnistumme vaikka sääntöjä kiristetään kuinka paljon. Eipä taida tapahtua moista! Edelleenkään jalostuksessa EI voida tuijottaa vain lonkkia! Sitä voisi kasvattaa lonkkaterveitä sekarotuisia, jos vain lonkat merkitsevät ihan kaikkea. Edelleenkään en usko, että kukaan kasvattaja haluaisi sairaslonkkaisia kasvatteja, mutta kun katsotaan kokonaisuutta, niin yhtä asiaa ei voida kiristää äärimilleen NÄIN PIENESSÄ RODUSSA!

Meni vähän uuteen aiheeseen jalostuksesta, mutta kun sapettaa.... Ei muutaman pentueen vuosi vauhdissa voi tehdä totuuden mukaisia päätelmiä "rskiyhdistelmistä". Näin vähälukuisessa pentuemäärässä on aivan liian paljon muuttuvia ja sattuman kautta tulevia tekijöitä, että voitaisi varmasti sanoa, mitkä yhdistelmät tuottavat ja mitä. Niin ja ihan huomioksi, en ole koskaan itse tehnyt B-C yhdistelmää, eikä suunnitelmissa ole, mutta kun koskaan en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin kyllä mahdollisimman monen koiran käyttö jalostuksessa olisi tarpeellista ja mahdollisimman monen yhdistelmän toteutuminen

Marikan viestiin viitaten... Miten sitten on asianlaita, kun käytetään kahta A-lonkkaista tai A-B lonkkaista pentueista joissa kaikki muut ovat tätä "kamalaa" C-lonkkaa TAI huonoja kyynärpäitä tai sekäettä? Miten näihin tapauksiin saataisiin tolkku?
Ei sovi omaan järkeeni se, että suositus on A tai B max yleensä jalostukseen ja sisarukset sekä jälkipolvi tai isovanhemmat tms. saavat olla ihan mitä vaan kunhan vain nämä kyseiset yksilöt ovat tätä hienoa A-sarjaa.
Mikäli olen näiden reilun 21 vuoden aikana yhtään ymmärtänyt oikein kasvatuksen "aakkosia", olisi erittäin tärkeää jopa suotavaa tuntea sukupolvet niin taaksepäin, eteenpäin kuin sisarukset ja mahdollisesti tietää vielä jotain siaruksien jälkeläistä! Kasvatus ei ole helppoa, eikä sitä helpommaksi tee laittaa hanoja tiukemmaksi - paikallisen eläinlääkärin sanoin:"Ettekö te hyvät ihmiset tajua, että sahaatte oksaa siitä puusta jonka oksalla istutte!" Mitä vähemmän näitä oksia tässä puussa on, sitä vähemmän siitä tulee lautatavaraa... Sori, vrt lautatavaraan, mutta ... tätähän tää on.

Laaja katsantokanta niin sukuihin, tietämys suvuista, terveydestä, LUONTEISTA, TYYPISTÄ jne jne on ensiarvoisen tärkeä asia saada aikaan jotain, joka olisi mahdollisesti parannettu painos.
Mennään täysillä metsään. No, tämä yhteistyö ja avunanto --- hmmmm.... on kovin vaikeata koiramaailmassa, sen olen huomannut ja tyhmempikin tajuaa. SILTI, tätä pitäisi yrittää esim. keskustelutilaisuuksissa, kasvattajafoorumeissa nenätysten ketään tuomitsematta ja osoittamatta. Yhdistyksen palstalla on mainittu tuontikoirani Multi CH, CIB Luvtym Cherry Bomb´in esiintymisestä monen yhdistelmän takana ja tottahan tämä on! Nyt pitäisi herätä kysymys: MIKSIKÖHÄN? Katsokaa miten rotu makaa, missä jamassa se on, miettikää miten sitä saa ns. parannettua ja miten sitä ON saatu parannettua. Poimimalla sukutauluista se hyvä yksilö, tarpeeksi hyvä, jolla on vaikutuksia rodun tilan kohenemiseen.

Lukekaa hyvät ihmiset (lainatkaa joltain Sukokan lehti, ellette ole jäsen) SUKOKAN lehdestä tunnetun ja arvostetun ulkomuototuomari/kasvattaja Juha Kareksen artikkelisarja Koiran jalostus, lukekaa ne lehdet (juttusarja on nimittäin laaja) ajatuksella, hartaasti ja vieläpä kerran ajatuksella - tämä ihan varmasti antaa uutta katsantokantaa.
Mitä enemmän tehdään määräyksiä, sitä enemmän tulee olemaan ns. poikkeusolosuhteita ja sen myötä poikkeuslupa - tätäkö me ihan oikeasti (aikuisten oikeesti) haluamme? Poikkeusluvillako aiotaan tulevaisuuden kasvatus tehdä, ja ketkä saavat näitä poikkeuslupia ja millä perustein, mitkä ovat ne ns. hyvät perusteet jne.

Kasvattajat ovat vastuussa rodusta, rotujärjestöillä ja kennelliitolla on velvollisuus katsoa miten kasvattajat ovat vastuutaan käyttäneet ja on kovin valitettavaa, että edelleenkin meidänkin rodussa tehdään "vain" pentuja, nartut ns. käytetään loppuun ja uroksista on suuri pula (koska pitäisi olla 0-% sukusiitos) ja rajoitukset näidenkin käytössä määrällisesti joko pentumäärä taikka narttumäärä. Mistä ne urokset sitten otetaan? Eurooppa pullollaan samoja koiria, liikakäytettyjä ja liikaa linjattuna. Näitä ns. puhtaita linjoja ei enää ole oikeastaan missään. Voi hyvänen aika sentään - OISKOS AIKALISÄN PAIKKA??Tai ainaskii palaverin....

näissä mietteissä MamaB
vm. 1986 alkaen mukana lampuritouhuissa...