Täytyy vain enemmän ja enemmän ihmetellä miten täällä Suomessa niin monella kasvattajalla on "huono tuuri" tuontikoirien lonkkien kanssa. Epäilen, että kyseessä on se, että muissa maissa peitellään sairaiden koirien tuloksia ja siten juuri nuo täällä kuvatut ovat muka ainoita sairaita koko pentueessa. Ihan tässä lähi vuosina on pelkästään Saksasta tuotu "terveistä" linjoista ainakin neljä koiraa, joilla on lonkat olleet D tai huonommat. Tällaiset pettymykset ovat kasvattajalle kova asia, kun tuontikoiraan on käytetty paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, kunnes kaikki suunnitelmat ja toiveet romahtavat koiran terveyden myötä.
Yhä enemmän epäilyttää miten muissa maissa lausutaan lonkat ja kuinka paljon siellä salataan huonoja tuloksia. Ymmärrän että esim. onnettomuuden tuloksena vaurioitunut lonkka jätetään lähettämättä, koska lonkan todellista tulosta ei voida arvioida luotettavsti ja se vääristää tuloksia. Mikäli lonkkalausunnoissa olisi selitys miksi arvosana on mitä on ja esim. onnettomuudet voitaisi ilmoittaa, olisi tulokset vieläkin luotettavammat ja jos saisimme tietoomme mikä on syy mihinkin lonkkatulokseen (löysä, matala tms.) olisivat nämä lausunnot vieläkin enemmän meitä kasvattajia palvelevia. Hyvä ja luotettava tapa voisi olla myös se, että kaikkien maiden kaikki lonkkakuvat julkaistaisi, näin meidän pätevät omat eläinlääkärimme voisivat kertoa meille mitä he näkevät kuvissa ja onko tulos myös meidän mittapuun mukaan hyvä. Uskon, että voisimme yllättyä miten helpolla muissa maissa saadaan A-lonkkia.
Sakemanni-porukat lähettivät aikoinaan koiriensa lonkkakuvia Saksaan koemielessä ja jopa meidän D:eet olivat tulleet sieltä lausunnolla A!! Myös Ruotsissa ja Norjassa saa yllättävän helpolla terveen paperit.
Toisalta en tiedä onko se rotumme kannalta kuitenkaan hyvä asia, että täällä poistetaan koiria jalostuksesta jopa vähän turhan helposti, kun noita lonkkatuomioita jaetaan. Eivät lonkat ja silmät yksin saisi määrätä, että koira on jalostuskelpoinen. Kyllä koiran pitäisi olla muutenkin terve ja ihan kunnolla tunnistettava rodun edustajaksi eli vähintää ERI:n arvoinen ulkonäöltään ja luonteen arvioiminen olisi myös tarpeellista, enkä nyt tarkoita mitään PK-koirille suunnattuja luonnetestejä, vaikka kiva niissäkin on käydä. Sellainen kattava arviointi käytöksestä esim. näyttelyissä ja kunnon maininnat räyhäämisestä, arkuudesta ym.
Valitettavasti toiset pitävät sitä omaa mussukkaa niin "kivana", että sitä on pakko käyttää jalostukseen (jopa useamman kerran) ja eivät oikeasti katso onko se kuitenkaan jalostuksen arvoinen esim. luonteeltaan ja ulkonäöltään, vaikka olisikin saanut pari (vaalean)punaista nauhaa. Nuo terveystutkimukset ja pari näyttelykäyntiä, kun eivät ainoastaan tee autuaaksi ja takaa pentueesta rodunomaisia, mukavia koiria omistajille, eivätkä sitä, että nämä mussukat palvelisivat rotuamme mitenkään.
Pienessä rodussa jokainen yhdistelmä TÄYTYY harkita tarkkaan, eikä "tarvin uudet talvirenkaat" yhdistelmiä saisi tehdä koskaan.

Tällaisia mietin lomalla... Eipä sitä koira pääse karvoistaan

Nää on vähän sellaisia "arkoja" asioita, joista osa menee esim. tietosuojalain "piikkiin" eli kuviahan ei saa julkaista ilman koiran omistajan lupaa, esimerkiksi. MUTTA, miksi sitten näistä "hymistään" ja ei puhuta? Itse koen syyksi ikiaikaiset jutut: ka-teus va-hin-gon-i-lo joista viimeksi mainittua joku veijari on kutsunut ainoaksi aidoksi iloksi... Minä en usko näiden olevan vain meidän suomalaisten ongelma...vaan eiköhän se ole harrastus kuin harrastus missä näitä esiintyy.

Sitten asiaan ja mistä Marika kirjoitti. Koirahan ei ole pelkästään sitä lonkkaa ja lonkkavikaa, vaan pakettiin sisältyy paljon, paljon muuta, sairauksia ja vikoja löytyy vanhoja ja uusia ilmenee. Valitettavasti. Mutta kun johonkin on vedettävä se raja ja rotumme kohdalla se raja on "kipupiste"-C ja näillä lonkilla olevien vanhempien jälkeläiset rekisteröidään SKL:oon. Emme mahda sille mitään, että ulkomailla arvosteluasteikko on erilainen, jos ostaa koiran ulkomailta (kuten allekirjoittanut yht. 10 koiraa äkkiseltään kun muistelee) TAI käyttää pakastespermaa (allekirj. äkkiseltään noin viidestä eri uroksesta) on "pakko" johonkin pohjata mm. lonkkien suhteen. Valitettavasti ei kaikki kultaa mikä kiiltää ja valitettavasti asioiden oikeata laitaa ei kerrota tai jätetään kertomatta jotain olennaista.
Joskus on niin -kuten vanhat kasvattajat viisauksia kertovat- että jotkut linjat eivät vain yksinkertaisesti "käy yhteen" ja vikoja tulee enempi/vähempi!
Itse peräisin myös sen perään, että kuinka luotettavia yleensä sukutaulut ovat: onko ne "nimet" siinä ihan oikeesti niitä joita koiria siellä pitäisi olla? DNA-testaus olisi poikaa vanhiksissakin, vai? On rotuja, joissa ei pentuvälitykseen oteta kuin dna-testattujen vanhempien jälkeläisiä ja mihin tämä pohjautuukaan - no siihen, että jotkut ovat jääneet kiinni väärien vanhempien piikkiin rekkaamisesta.
Aivan samalla tavoin kuin voidaan kyseenalaistaa nämä kirjaimet rekkarin edessä taikka takana, niin myös joitain muitakin seikkoja voi kyseenalaistaa. Joskus mietin, että kasvatustyö on aika sarkastista ja kyynistä touhua - on "pakko" antaa anteeksi niin itselleen, valinnoilleen ja toimia parhaaksi katsomallaan tavalla.

Mitä tulee omiin tuonteihini ja niiden lonkkiin: GB-tuontini oli A-lonkkainen ja jätti erittäin hyviä A-lonkkia pitkälle niin omiin kuin muidenkin näillä linjoilla jatkaneille kasvattajille, NL-tuontini oli myös A-lonkkainen ja jätti hyviä A-lonkkia samoiten paljon, joskin myös huonompaa, Tanskan yhteistuontini oli fiasko (kääpiökasvuisuus ja selkäsilloittuma, johon koira halvaantui ja kuoli 2-vuotiaana) mutta lonkat A (!!), toinen NL-tuontini oli B/C ja jätti enemmän sekä B/C että B/A lonkkiakin, USA-tuontini oli B-lonkkainen ja jätti aikas mukavaa lonkkatilastoa, sitten kolmas yhteistuonti NL/lonkat D:t, Kroatian 1.tuontini D-lonkat, toinen samasta maasta B, joka jätti paljon A-lonkkaa.... jne. Nämä kaikki löytyvät datasta/SKL, jos jotakin kiinnostaa.

KYLLÄ, koira on muutakin kuin lonkka, vaan se on harvoista testeistä, jonka voimme tehdä ja sen tuloksen nähdä melko pian (=HC lausunnon), nämä ovat avointa tietoa kaikille kuten silmätarkastustuloksetkin, loppu jää jokaisen koiranomistajan, kasvattajan ja harrastajan harteille eli avoimuus ja rehellisyys ovat meidän jokaisen hartioiden välissä olevia asioita (se pyöreä, jossa on aukko keskellä ja sieltä tulee mölinää) ja ellei (=kun??) nämä eivät pelitä, mihin luotamme? Omiin silmiimme ja koiradataan.


Marika kirjoitti:

Lainaus:

Kyllä koiran pitäisi olla muutenkin terve ja ihan kunnolla tunnistettava rodun edustajaksi eli vähintää ERI:n arvoinen ulkonäöltään ja luonteen arvioiminen olisi myös tarpeellista, enkä nyt tarkoita mitään PK-koirille suunnattuja luonnetestejä, vaikka kiva niissäkin on käydä. Sellainen kattava arviointi käytöksestä esim. näyttelyissä ja kunnon maininnat räyhäämisestä, arkuudesta ym. Valitettavasti toiset pitävät sitä omaa mussukkaa niin "kivana", että sitä on pakko käyttää jalostukseen (jopa useamman kerran) ja eivät oikeasti katso onko se kuitenkaan jalostuksen arvoinen esim. luonteeltaan ja ulkonäöltään, vaikka olisikin saanut pari (vaalean)punaista nauhaa. Nuo terveystutkimukset ja pari näyttelykäyntiä, kun eivät ainoastaan tee autuaaksi ja takaa pentueesta rodunomaisia, mukavia koiria omistajille, eivätkä sitä, että nämä mussukat palvelisivat rotuamme mitenkään.

En ole samaa mieltä tuosta ERI:n arvosta - sen saa ennemmin taikka myöhemmin, kun vain jaksaa kiertää ja valkata tuomarit koiran ollessa täydessä turkissa sekä joskus tarvitaan myös oikeata esittäjää... sori vaan mutta näin se vain on. Mitä tulee luonteeseen, sen paras arviointipaikka ei ole koiranäyttelyt, joskin se kertoo paljon koiran sosiaalisen käytöksen osalta ja miten se tulee toimeen mm. lauman/muiden koirien kanssa. Mutta, siitä olen samaa mieltä, että jokainen koira ei ole jalostuskoira edes terveillä lonkillaan! Eikä raha saisi olla pelkkä motivaatio pentueen teettämiseen (juu-u sanon näin, koska se tuntuu siltä rahan ollessa motivaationa) vaan aito rakkaus rodun kasvattamisen suhteen, pyrkimys terveisiin hyväluonteisiin ja rodunomaisiin yksilöihin sekä pyrkimys pitää (tai ainakin yrittää) rodun geenipopulaatio terveenä, elinvoimaisena sekä mahd. laajana. Ainahan se ei -kuten jokainen kasvattaja tietää, onnistu mutta hyvillä, aidosti rehellisillä neuvoilla ja yksilöillä suunta on oikea.

Meillä Suomessakin on varmaan monia, monia yksilöitä ns. kotishampioneina, jotka olisivat aivan erinomaisen hyviä jollekin toiselle osapuolelle mitä tulee rodun jalostamisen suhteen... Miten ne sitten esille, kas siinä pulma.

näissä merkeissä, hyvää lomaa family-örn ja muille mukavia lumenluontituokioita (tuokioita, juuuuuu....)

mamaB

ERI:n arvoisella tarkoitin rodunomaista ulkonäköä sanan varsinaisessa merkityksessä, kuten rotumääritelmämme sanoo. En puhunut näyttelytuloksista, niitä kun saa, jos viitsii tarpeeksi sahata "oikeilla" tuomareilla.

Luonteen arviointi onkin vaikeampi asia. Mihin saisi normaalin tilanteen, jossa koiran käytöstä voitaisi arvioida? Luonnetesti ei kerro mitään koiran sosiaalisuudesta muiden koirien suhteen ja se on kuitenkin yksi asia, joka ei saa kadota rodustamme. Näen ihan tarpeeksi rotuja joissa esim. vieraita uroksia ei voi pitää edes samassa huoneessa ja lammaskoiran ei kuulu olla sellainen!!! Valitettavasti tuon kaltaisia uroksia näkee kuitenkin harmillisen paljon myös meidän rodussamme.
Mikäli ihminen saa vaikka ensimmäiseksi koirakseen epäsosiaalisen rähjän ei omistajalle tule ehkä koskaan tietoon, että lammaskoiran ei kuulu olla sellainen. Omistajilla on ihme tapa kaunistella koiransa luonnetta ja juuri silloin on vaarassa, että kaksi saman ei toivotun piirteen omaavaa koiraa laitetaan yhteen ja näin luonneongelmat laajenevat tässäkin rodussa. Kuinka moni on kuullut, että esim. uroksen omistaja ITSE sanoo oman koiransa olevan turhan dominoiva ja siten ei sovi jalostukseen ainakaan dominoiville tai hermoherkille nartuille ja kuinka moni nartun omistaja kertoo etsivänsä juuri tietyn tyyppistä rauhallista urosta, koska oma narttu on esim. turhan terävä. Onneksi osa koiranomistajista ovat valveutuneita ja katsovat rehellisesti koiriaan ja uskaltavat jättää koiransa pois jalostuksesta, jos eivät ole tyytyväisiä sen luonteeseen ja/tai ulkonäköön.... Täydellistä koiraa ei tietenkään ole, mutta sellainen pitää olla tavoitteena

Vaikea kysymys...

Lainaus:

Mihin saisi normaalin tilanteen, jossa koiran käytöstä voitaisi arvioida? Luonnetesti ei kerro mitään koiran sosiaalisuudesta muiden koirien suhteen ja se on kuitenkin yksi asia, joka ei saa kadota rodustamme. Näen ihan tarpeeksi rotuja joissa esim. vieraita uroksia ei voi pitää edes samassa huoneessa ja lammaskoiran ei kuulu olla sellainen!!!

Onhan toki narttujakin, jotka eivät siedä "muusta laumasta" tulevia, mutta jostain syystä uroksilla tuo käytös näkyy herkemmin. Olen samaa mieltä, että lampurin luonne ei "kuulu" olla em. kaltainen, vaan yleensähän nämä otukset tulevat esim. leireillä erinomaisen hyvin toimeen keskenään yli sukupuoli- ja laumaerojen.
Minunkaan mielestäni ei ns. luonnetesti anna oikeata suuntaa siitä millainen lammaskoiran tulisi olla, sehän on ns. yleistesti ja enemmän käytössä palveluskoirapuolella, missä tarvitaan tiettyjä ominaisuuksia käyttökoiralla.

mamaB

Ei liity tähän rotuun, mutta Ruotissa eräs basenji lonkkakuvattiin D:ksi ja se myytiin Puolaan, jossa tulos A ja kas koissu olikin siis jalostuskelpoinen. Että onhan näitä. Basenji ei kuulu PEVISA rotuihin. Ruotissa lonkkia kuvataan jostain syystä enempi, kun taas erästä toista vaivaa vähätellään hyvinkin paljon, toisin kuin meillä.

Kait noita "itseriittoisia" poikia on joka rodussa enempi ja vähempi, mutta kaiken kaikkiaan ei luonteet ole mielestäni muuttuneet viimeisen 10 vuoden aikana. Vaikka esim. meidän Manu ei oikein siedä muita uroksia aivan "iholla", niin sen kanssa on erittäin helppo matkustaa ja kulkea missä vain. On aina kovin sosiaalinen (=lue keikari suorastaa, nauttii ihailusta ja taputteluista) ja avoin. Näitä lehmänhermoisia on ainakin meillä alakerrassa 3 kpl nukkumassa ja ikähaarukka 1-3 vuotta.
Sanna-Maija, kyllä kannattaa edelleenkin haaveilla lammaskoirasta, on ne vain niin unikkeja ja ihania!

Kyllä löytyy näitä ihania lehmänhermoja, mutta myös ikäviä ja turhan hanakasti ärhenteleviä uroksia, jollaisten en toivo saavan enää yhtään isompaa jalansijaa tässä rodussa.
Turkiltaan työläs iso lammaskoira saisi olla luonteeltaan rotumääritelmän mukainen rauhallinen ja tasapainoinen, ei vähääkään agressiivinen. Tämä pitäisi pitää mielessä, kun tehdään jalostusvalintoja! Pelkkä terveys (lue:lonkat), tai vielä pahempaa pelkät tittelit eivät saisi määrittää koiran jalostusarvoa. Luenne on tärkeä osa lammaskoiraa ja luonteen lisäksi tietysti sitä terveyttä, joka saralla ja tyypikästä ulkonäköä, niin vasta sitten pitäisi ajatella jalostuskäyttöä, jos kokee koiransa erityisen arvokkaaksi näillä KAIKILLA saroilla
Ei lammaskoiraa mikään rotu korvaa, vaikka on niitä muitakin ihania rotuja, vaan yksi vain on lampuri

Näinhän asia on, että yksi pilaantunut marja pilaa koko hillon. Ja paha kello kauas kaikaa. Mutta rodussa mukana olleena olen edelleenkin sitä mieltä, että luonteet ovat viimeisen 10 vuoden aikana olleet paremmat kuin aloittaessani rodun parissa 1986. Silloin jopa nartut ärhentelivät toisilleen ja ihan kunnolla.
Monet -varsinkin nuoremmat- urokset ovat liian (mun mielestä siis) reviiritietoisia ja tietoisia omasta (mahd.) machominästään. Jotkut ovat loppujen lopuksi vain epävarmoja ja varmistavat asian "uhkailemalla" toisia uroksia. Ja korosta sitä seikkaa, että useammat (ei tod.kaikki!) machoilevat VAIN toisille, yleensä vanhemmille uroksille.
Meillä oli matkassa Marian kanssa 2 nuorta urosta (Tanskan reissulla) eikä ongelmia ollut. Ja kuitenkin esim. Manu (meidän poika) omaa erittäin itseriittoisen minän, uhoaa vanhemmille uroksille ja luulee (??) tämän itsevarmuuden riittävän nuoremmille pojanklopeille. Ehkä se riittikin Tanskan reissulla?

Valitettavasti meillä on hyvin vähän näitä "käyttökelpoisia" uroksia, sukutaulu tai tyyppi tai luonne tms. "tilttaavat" ainakin mun valintojen kohdalla. Huom. Pidän terveenä koiria, joilla EI ole näkyvissä olevia fyysisiä/psyykkisiä ongelmia ja tältä osin, jos muuten ok, täyttävät kriteerit. MUTTA kuten kirjoitin näitä on valitettavan vähän....

Luonteen on oltava nro 1 terveyden ohella kun kasvattaa ja etsii koiraa itselleen. Olen melkoisen varma, että sillä kokemuksella mikä sinulla Sanna-Maija rodusta on, löydät (jos haluat) itsellesi sen lehmänhermoisen, mukavan ja ihanan lammaskoiran!

mamaB

Emmää tiedä mitä tekis. Kovasti himottais uus lampuri, mutku ... ehkä sen tietää sit jos "se" tulee eteen sopivalla hetkellä. :-) Yleensähän siinä vaiheessa järki väistyy (nujerretaan) taka-alalle.

Päivi;kyllä se riitti tanskan reissulla =) Ja Sanna-Maija, kyllä niitä lehmänhermoja löytyy =) Meilläkin Morris omaa suht korkean egon, mutta esim. Tanskan reissulla ei ollut ongelmia, eikä ole ollut näyttelyissäkään ym. Vieraiden urosten kanssa saattaa ensin olla epävarma, ja yrittää matchoilla, mut hetken päästä jo heiluu häntä, leikkimään pitäisi päästä. Tutut urokset taas ovat turvallisia ja jees tyyppejä =) Manta taas ei yleensä koskaan "pärise" aiheettomasti. Eli rotumääritelmän lause "ei aiheettomasti agressiivinen" on pitänyt paikkansa meillä. Itse pidän luonnetta tärkeimpänä asiana terveyden ohella, siitä ei voi tinkiä. Minulle suurin syy rakastua tähän rotuun oli juuri näiden luonne, ja olen ollut tyytyväinen kumpaankin karvaturreen!

Toi onkin sitten vähän kuin veteen piirretty viiva eli rauhallinen, rauhallisempi, vilkas, vilkkaampi, adhd.... Meillä mm. Sandy oli erittäin vilkas, mutta kiltti ja rakastettava. Lola on melko rauhallinen, kuten oli Goldie ja Heppukin sekä Sulo. Itse henk.koht. pidän ehdottomasti näistä rauhallisemmista. Kunhan vain ne ovat avoimia ja reippaita. Joskus se hämää, että koira on "rauhallinen" kun se itseasiassa on turhan ujo taikka jopa arka. Ja vilkkaat voivat myös olla arkoja. Summa summarum, luonne on erittäin tärkeä ja sen tulee olla avoin ja ei missään tapauksessa hermostunut.

Kyllä tämän pitäisi olla joka rodussa se nro 1 (luonne, sitten terveys sekä tyyppi). Nää on ne lähtökohdat siis. Emon ja isän luonteet vaikuttavat molemmat pentujen luonteisiin geeniensä periyttäminä, mutta korostan myös sitä, että emo omalla käytöksellään "siirtää" tapakäytöksen pentuihin ja tämä on sellaista hiljaista "aivopesua" ja ne oppivat näin käyttäytymään eri tilanteissa.

mamaB